keskiviikko 26. maaliskuuta 2014

LeKi-01:llä D-AM -sarjan välierät Mäntässä 23.3.2014

Sunnuntaina saavuimme Mänttään Vilppulan Tähden vieraiksi. Lämpimästä vastaanotosta huolimatta turnaus alkoi kohdallamme vaisuissa tunnelmissa matkan varrella sattuneen tapahtuman vuoksi, mutta olosuhteisiin nähden tytöt hienosti kokosivat itsensä ja saivat jotenkuten keskityttyä ensimmäiseen peliin. Vastassa ollut Narvin Pallo antoi tiukan vastuksen, mutta tytöt voittivat pelin 2-0 (25-27, 21-25). Toiseen peliin tytöt saivat vastaansa Vampulan Urheilijat. Heitä vastaan joukkueemme pelasi samaa runkosarjaa syksyllä ja asetelma ei ollut siitä mitenkään muuttunut. Selkeä voitto siis LeKille erin 2-0 (25-7, 25-20). Viimeiseen peliin vastaan asettui kotijoukkue Vilppulan Tähti. Heidän kanssaan joukkueellamme on ollut aina "kova vääntö" ja tämä perinne jatkui kuin jatkuikin jälleen kerran. Peli oli äärettömän jännittävä. Ensimmäisen erän veimme nimiimme 25-18. Toisen erän nappasi puolestaan Vilppula pistein 19-25 ja kolmas erä ei meinannut millään katketa. Lopulta Vilppula käänsi pelin voitokseen eräpistein 17-19. Jälleen kerran näimme upeita pelastuksia, hienoja hyökkäyksiä ja tasokkaita passeja. Oli ilo huomata tyttöjen pelin monipuolistuneen mm. hyökkäystä kolmosen takaa ja takapassia käytettiin aiempaa enemmän. Tästä on hyvä jatkaa kohti kolmen viikon päästä pelattavia finaaleja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti